Vastuullisuus
Lähellä tuotettua suomalaiseen makuun
HK Ruokatalo tunnetaan koko Suomen ruokatalona, mutta raaka-aine tuotantopaikkakunnille tulee kohtuullisten kuljetusmatkojen päästä. HK Ruokatalon toimipaikat sijoittuvat Suomessa eläintuotannon mukaisesti. Valtaosa Suomen sikatiloista sijaitsee Etelä- ja Länsi-Suomessa, mistä on sopiva matka Forssan sianlihan tuotantolaitokseen. Nautakarja taas painottuu Itä-Suomeen, jossa sijaitsee Outokummun nautateurastamo. Broilerituotteet tehdään Euran toimipisteessä, jonne keskimääräinen etäisyys kasvattajilta on n. 43 km.
Suurin osa HK Ruokatalon lihavalmisteista ja valmisruoista tehdään Vantaalla, lähellä suurimpia asutuskeskuksia. HK Sinisestä onkin sanottu että se on pääkaupunkiseutulaisille lähiruokaa.
HK Ruokatalo on merkittävä työllistäjä tuotantopaikkakunnilla ja tämä
taloudellinen vaikutus säteilee myös paikkakuntien talouteen.
HK Ruokatalon historia liha-alan toimijana on osa suomalaista ruokakulttuuria.
HK Ruokatalon juuret ulottuvat aina vuoteen 1913 saakka jolloin yritys aloitti
Lounais-Suomen Osuusteurastamona. Kaiken takana vaikuttaa sukupolvelta toiselle
siirtynyt osaaminen ja ammattiylpeys.
Elämää Onnelan kotitilalla
Tuottajan päivä
Millaista on tuottajan arki? Tutustu Onnelan sikatilan emäntään ja isäntään ja heidän arkeensa sikatilan pitäjinä.Possujen elämää
Millaista on possujen elämä sikatilalla? Videolla tutustuaan Onnelan sikatilan possujen elämään.Eläinten hyvinvointi on tuottajan elinehto
Sikojen hyvinvointi on elinehto tuottajan työssä. Katso mitä Onnelan emäntä ja isäntä kertovat sikojen hoitamisesta ja hyvinvoinnista.Eläinten hoitoa 365 päivää vuodessa, täydellä sydämellä
Sikojen kasvattaminen on jokapäiväistä työtä. Katso mitä Onnelan emäntä ja isäntä kertovat sikatilan arjesta ja vapaa hetkistä.Rypsiporsas®-tiloilla eläimiä ruokitaan kotimaisella rypsiöljyllä terästetyllä viljalla. Tämä parantaa lihan rasvan laatua luonnollisella tavalla.
Lue lisää »


