Tiesydämeen Facebookissa

Soilen kolumni

Soilen kolumni

Seisova pöytä -syndrooma

2009-02-09 14:21:15
Kävin pitkästä aikaa risteilemässä Itämeren aalloilla. Vaikka suomalaiset ovat saaneet ihmetellä seisovan pöydän runsautta jo 50-vuoden ajan, saavat notkuvat pöydät yhä aikaan useimmissa hämmennyksen sekaisen ihastuksen. Alkuruokaa, pääruokaa ja jälkiruokaa on tarjolla kasapäin!

Samalle lautaselle koko päivällismenyyn änkeäminen alkaa olla jo katoavaa kansanperinnettä. Ähkyyn itsensä saa silti helposti syömällä sivistyneesti alku-, pää- ja jälkiruuan eri lautasilta. Vai kuinka moni mättää ruokaa normaalistikin 3 lautasellista aterialla?

Tutkimusten mukaan mitä useampaa ruokalajia on tarjolla sitä enemmän tulee syötyä. Haluamme maistaa vähän kaikkea ja kun vaihtoehtoja on useita, kertyy maisteluannoksista melkoinen keko. Itse pyrin minimoimaan ylensyönnin käymällä rauhassa tarjolla olevat ruuat läpi ja päättämällä etukäteen mitä aion sillä kertaa maistaa. Tarjonnasta riippuen valitsen myös vain joko alku- tai pääruokia (jälkkäreitä ei koskaan voi jättää väliin!). Outo pinkeys pääsi silti yllättämään ruokailun päätyttyä. Ehkä seuraava strategia on syöminen pienemmiltä lautasilta.

Proteiini pitää yllä lihaskudosta ja auttaa painonhallinnassa. Saatko sitä tarpeeksi - ja mitä ruokia kannattaa syödä?

Lisää »

Liikunta ja ruokailu

Liikkujan perusruoka

Kuntoliikkuja pärjää tavallisella, terveellisesti koostetulla ruoalla. Liikunta ei tarkoita sitä, että lisääntyneen energiankulutuksen ansiosta ruokavalioon ei tarvitsisi kiinnittää niin paljon huomiota. Kun syöminen on kunnossa, myös liikunnasta saa enemmän irti.

Lue lisää »