Tiesydämeen Facebookissa

Soilen kolumni

Soilen kolumni

Tänä vuonna lupaan syödä…

2009-02-02 10:31:22
Vuoden alku on lupausten aikaa. Vuoden vaihtuessa vietetään tipatonta tammikuuta, luvataan laihduttaa, aloittaa liikuntaharrastus, terveellisempi elämä jne. Paras lupaus, jonka itselleen voi ruokaan liittyen tehdä, on päätös, että ruuasta on lupa nauttia hyvällä omallatunnolla.

Terveellisen ruokavalion noudattajia ihaillaan heidän rautaisen itsekurinsa vuoksi, vaikka kyseessä harvoin on mikään superihminen. Terveelliset valinnat eivät vaadi sen enempää ponnisteluja kuin epäterveellisetkään.

Ohessa nyrkkisäännöt ruokailun peruspilareista, joiden avulla syöminen saadaan kuntoon. Meidän jokaisen on syötävä – onneksi, eikä siitä kannata tehdä ongelmaa.

Syö säännöllisesti. Tämä takaa, että energiaa riittää, ajatus kulkee, eikä nälkä kurni vatsassa. Syömisen yksi tarkoitus on pitää nälkä poissa. Yksinkertaista. Kun tankkauksen tekee säännöllisesti, annoskoko ja sen myötä myös paino pysyvät kurissa.

Noudata aterioilla lautasmallia. Monipuolinen ateria ei ole pelkkää salaattia lautanen kukkuroillaan, vaan puolet lautasesta. Toiselle puolelle asetellaan lisäkkeet ja pääruoka: lihaa, kanaa, kalaa… Ja valmisruokien käyttö on sallittua. Kuinka moni syyllistää itseään siitä, ettei kudo kaikkia omia villapaitojaan – unohdetaan itseruoskinta arkea helpottavien asioiden käytöstä!

Valitse rasva näkyvänä. Rasvaa ei kannata piilotella, vaan asettaa se selkeästi esille. Leiville sipaistaan margariinia, ruuanlaittoon, leivontaan ja salaatteihin pirskotellaan öljyä. Kun samaan aikaan karsitaan piilorasvan lähteitä, pysyy rasvan laatu kunnossa. Näkyvän rasvan määrään on myös helpompi itse vaikuttaa.

Nauti. Ruoka kruunaa juhlan, mutta miltä tuntuisi, jos joka päivä olisi juhlapäivä? Herkuista ei tarvitse kieltäytyä, mutta joka päivän ei tarvitse olla herkkupäivä. Karkkipäivä on ihan hyvä käytäntö aikuisenakin.

Kun terveellisen ruokavalion noudattamisesta tulee tapa, ei se vaadi sen enempää ponnisteluja kuin hampaiden pesu. Ja ensi vuoden voi alkaa lupauksella jatkaa samaan tahtiin.

Proteiini pitää yllä lihaskudosta ja auttaa painonhallinnassa. Saatko sitä tarpeeksi - ja mitä ruokia kannattaa syödä?

Lisää »

Liikunta ja ruokailu

Liikkujan perusruoka

Kuntoliikkuja pärjää tavallisella, terveellisesti koostetulla ruoalla. Liikunta ei tarkoita sitä, että lisääntyneen energiankulutuksen ansiosta ruokavalioon ei tarvitsisi kiinnittää niin paljon huomiota. Kun syöminen on kunnossa, myös liikunnasta saa enemmän irti.

Lue lisää »