Liha ja ravitsemussuositukset
Ei ole olemassa terveellisiä tai epäterveellisiä ruokia, kokonaisuus ratkaisee. Harvoin syötävillä herkuilla ei ole merkitystä ruokavalion kokonaisuutta arvioitaessa, vaan jokapäiväiset valinnat ratkaisevat. Päivittäin nautitun ruuan tulisi olla maukasta ja monipuolista. Tavoitteeseen päästään, kun ruokavalioon kuuluu täysviljavalmisteita, kasviksia, hedelmiä ja marjoja, vähärasvaista lihaa, maitovalmisteita sekä kalaa ja kasvirasvoja.
Lihalla on oma, tärkeä paikkansa monipuolisen ruokavalion koostamisessa. Liha ja lihavalmisteet ovat erinomaisia lähteitä useiden ravintoaineiden saannissa. Liha on suomalaisten paras proteiininlähde, eikä sitä helposti korvata muilla ruuilla. Lihan ja lihavalmisteiden avulla myös mm. A-vitamiinin ja B-vitamiinien saanti pysyy suositusten mukaisena. Kivennäisaineista liha takaa mm. riittävän raudan saannin.
Pääaterian koostamisessa auttaa lautasmalli. Siinäkin lihalla on oma paikkansa. Puolet lautasesta täytetään kasviksilla, neljännes perunalla, riisillä tai pastalla ja viimeinen neljännes kuuluu lihalle tai vaihtoehtoisesti kalalle. Päivittäiseen käyttöön suositellaan vähärasvaista lihaa (≤ 7%), täyslihavalmisteita (≤ 4% rasvaa, ≤ 1,6% suolaa) sekä vähärasvaisia (≤ 12%) ja vähemmän suolaa sisältäviä (≤ 1,2%) leikkele- ja ruokamakkaroita. Rasvaisempaa lihaa ja lihavalmisteita kannattaa syödä harvemmin.
Liha ja ravitsemus
Lihan ravintoainetiheys on hyvä, eli energiaan nähden se sisältää runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita. Suomalaiset saavat suurimman osan proteiinistaan lihasta ja liha onkin erinomainen hyvälaatuisen proteiinin lähde. Tämä tarkoittaa, että lihan proteiinista saadaan kaikki elimistölle välttämättömät rakennusaineet eli aminohapot. Lisäksi liha on yksi tärkeimmistä B-vitamiinien, raudan, sinkin, seleenin, fosforin ja magnesiumin lähteistä. Lihan rauta on erityisen hyvin imeytyvää hemirautaa. Pienikin määrä lihaa edistää raudan imeytymistä myös muista lähteistä, kuten viljasta ja muista kasvikunnan tuotteista, joista rauta imeytyy muuten melko huonosti.
Liha varmistaa siis monen välttämättömän ravintoaineen saannin ilman lisäravinteita. Kun liha kuuluu ruokavalioon, pysyy kokonaisuus helpommin suositusten mukaisena!
Keho pitää lihasta
Suola
Monipuolisuus
Rasvan määrä ja laatu
Ateriarytmi
Erityisruokavaliot
Lautasmalli
