Sydäntäytekakku

Jälkiruokia /

Varaa aikaa

Kmsu

Lisääjä Kmsu

Lisätty 05.03.2009 klo 14:46
Kolmekymppinen kotikokkaaja, joka vastaa kahden hengen taloudessa ruokapuolesta. Kaikki ruoka tehdään mielellään alusta lähtien itse, valmisruokiin tu...

Hempeä kakku juhliin.

Ainesosat

Pohja:
1 1/2 dl perunajauhoja
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
6 kananmunaa
3 dl sokeria

Kostutukseen:
maitoa

Täyte:
1 prk Flora Vanillaa
1 prk Creme Fraichea
5 dl mustikoita, vadelmia ja mansikoita (pakaste)
5 liivatelehteä
1/2 dl mustikkamehua
tomusokeria

Päälle:
1 pkt vaaleanpunaista marsipaania
2 prk Flora vispiä
tomusokeria
n. 2 rkl Blå Band Vanhan ajan vaniljakastikeainesjauhetta
sydänrakeita

Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Sekoita keskenään kuivat aineet. Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri. Lisää vaahtoon kuiva-aineet ja sekoita taikina vähin liikkein tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa uunin keskitasoa hieman alempana 35-40 min. Anna kakun jäähtyä. Leikkaa kakku kahteen osaan. Kostuta levyt maidolla. Laita pohjalevy irtopohjavuoan pohjalle. Tee täyte. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi. Lisää creme fraiche ja sulatetut ja valutetut marjat. Makeuta tomusokerilla. Laita liivatelehdet hetkeksi kylmään veteen. Kiehauta mehu ja liuota liivatelehdet mehuun. Kaada liivateseos täyteseokseen ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Kaada täyteseos vuokaan pohjan päälle ja laita päällimmäinen kakkulevy vuokaan päällimmäiseksi. Laita kakku viileään ja anna hyytyä mielellään seuraavaan päivään. Kun täyte on hyytynyt, poista kakku vuoasta. Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi ja lisää vaniljakastikeainesjauhe ja tomusokeri. Levitä kakun päälle vaahtoa ohut kerros. Kaulitse marsipaani ohueksi levyksi ja laita kakun päälle. Pursota loppuvaahto kakun reunoille. Koristele marsipaanipinta sydänrakeilla.

Ilmoita asiaton ruokaohje

Liity jo tänään!

Oma Keittiö -osiossa voit tallentaa suosikkiohjeesi keittokirjaksi sekä kerätä herkullisten ruokasivustojen ja -blogien linkkejä. Sinulla on myös mahdollisuus päästä vaikuttamaan HK Ruokatalon tulevaisuuden tuotteisiin!

Katso myös nämä

Kananpojan jauhelihakastike

Lisätty 05.03.2009 klo 09:13

BASILIKAVALKOSUKLAA & BALSAMICO MANSIKAT

Lisätty 13.12.2008 klo 14:29

CURRY MAKRILLI PAPUMUHENNOKSELLA

Lisätty 13.12.2008 klo 16:52

Mansikkakakku

Lisätty 05.03.2009 klo 15:39

Mozzarellakakkuset

Lisätty 23.03.2009 klo 07:05

Tonnikalatäyte patongille/uuniperunalle

Lisätty 27.12.2009 klo 15:51

Kotikokki Kmsu

Marinoidut oliivit

Lisätty 25.03.2010 klo 09:59

Suklaakahvi

Lisätty 25.03.2010 klo 09:57

Lemon curd eli sitruunatahna

Lisätty 23.03.2010 klo 09:14

Aurajuusto-saksanpähkinärisotto

Lisätty 23.03.2010 klo 09:10

Appelsiinibrownies

Lisätty 17.03.2010 klo 16:59

Punajuuri-jauhelihakastike

Lisätty 16.03.2010 klo 10:37

Valkosipuliherkkusienet

Lisätty 16.03.2010 klo 10:33

Bataatti-fetapaistikkeet

Lisätty 16.03.2010 klo 10:30

Kahvi-pannacotta suklaakastikkeen kera

Lisätty 03.03.2010 klo 10:23

Chilikaakao

Lisätty 01.03.2010 klo 17:07