Kanapastaa sitruunajogurttikastikkeella
Arkiruokia ja klassikoita / Pastat
![]()
Lisääjä Päikky
Lisätty 15.10.2008 klo 09:39Pasta, jonka maussa hyvä yhdistelmä kirpeää ja pehmeää. Oma versio ravintolan suosikkiannoksesta, kokeilun ja soveltamisen iloa =)
Ainesosat
Pasta:
Noin 300 g penne-pastaa
1 tl suolaa
Vettä
Kastike:
400 g fileesuikaleita tai 3 fileepihviä leikattuna suikaleiksi
öljyä
basilikaa
1 sitruuna
sahramia maun mukaan
ruokajogurttia
Laita kanasuikaleet hetkeksi aikaa marinoitumaan muovipussiin, johon puristat puolen sitruunan mehun ja lorautat noin ruokalusikallisen öljyä & silputtuja basilikan lehtiä. Anna maustua jääkaapissa.
Laita kanat pannuun ja paista kypsäksi. Purista sekaan puolen sitruunan mehu ja raasta hyvin pestyn sitruunan kuorta sekaan. Lisää sahrami ja anna kanan hautua kypsäksi ja värjäytyä kauniin keltaiseksi.
Ota pannu pois levyltä ja lisää ruokajogurtti. Sekoita kunnolla. Ruokajogurttia ei saa keittää. Lisää suola ja maista. Jos ruoka kaipaa lisää sitruunaa, lisää se varovasti, jottei jogurtti juoksetu.
Sekoita kastike pastan joukkoon, koristele basilikanlehdellä ja sitruunaviipaleella ja tarjoile.
Liity jo tänään!
Oma Keittiö -osiossa voit tallentaa suosikkiohjeesi keittokirjaksi sekä kerätä herkullisten ruokasivustojen ja -blogien linkkejä. Sinulla on myös mahdollisuus päästä vaikuttamaan HK Ruokatalon tulevaisuuden tuotteisiin!

Lukijoiden kommentit (1 viesti)
Otsikko
Kata @ 25.10.2008 klo 18:14Täytyypä kokeilla seuraavalla kerralla ku teen broileri ruokaa :)
Ilmoita asiaton kommentti
Lisää kommentti
Kirjaudu ensin Omaan Keittiöösi!